Harkintavaihe

Isäerityinen kohtaaminen

Harkintavaiheessa oleva isä saattaa tuoda esiin joitakin hankaluuksia, joita hänen omista valinnoistaan on aiheutunut. Toisaalta isä saattaa myös puolustella omaa käyttäytymistään. Erilaisten pohdintojen ristiriidassa työntekijä palauttaa keskustelun siihen, mitä asiakas isänä kokee, näkee ja ajattelee omasta ja lapsensa näkökulmasta. Keskustelussa pyritään tukemaan isää muutoksen suuntaan vahvistamalla käsitystä muutoksen myönteisistä vaikutuksista isä-lapsisuhteelle ja lapsen hyvinvoinnille.

Isän rohkaiseminen ja tukeminen, tiedon antaminen ja tunteiden käsittelytaitojen vahvistaminen kasvattavat motivaatiota muutokseen. Työntekijän on tärkeä sietää ristiriitaa, antaa asiakkaalle riittävästi aikaa ja tukea asioiden punnitsemiseen ja muistaa, että vastuu ja ratkaisut asioissa ovat isällä itsellään.  

Muutoksen mahdollisuutta pidetään yllä antamalla tietoa päihteiden käytön haitoista, muutosta tukevista palveluista sekä niihin hakeutumisen väylistä. Lisäksi pohditaan yhdessä isän kokemusta hänen kyvyistään muutoksen toteuttamiseen ja tehdään suunnitelmaa kykyjen vahvistamiseen. On tärkeää, ettei isä koe jäävänsä yksin valinnoistaan huolimatta ja että hän säilyttää autonomian valintoja tehdessään.

  • Mitä lapsellesi kuuluu tällä hetkellä?
  • Kertoisitko omasta lapsestasi?
  • Millaisia haittoja vanhempien päihdekäytöstä on lapselle?
  • Mitä pitäisi tapahtua, jotta voisit lopettaa päihteiden käytön?

Sensitiivisyys

Päihdekäyttö aiheuttaa huonon itsetunnon ja syyllisyyden tunteita, jotka heijastuvat myös isyyteen ja isänä toimimiseen. Ympäristölle mahdollisesti aiheutetut pettymykset saattavat lisätä isän negatiivista ajattelua ja vahvistaa päihteiden käyttäjän identiteettiä. Sen sijaan isänäkökulmasta työskentely vahvistaa isäidentiteettiä, ja vähentää näin riippuvuusajatteluun liittyvää oikeuttamista ja uhriutumista.

Lapsia ei saa kuitenkaan käyttää henkisenä lyömäaseena isää vastaan. Joskus isän roolin pohtiminen on helpompaa miettimällä omaa isäsuhdetta tai suhdetta johonkin muuhun itselle tärkeään aikuiseen. Työskentelyssä kannattaa pohtia isän merkitystä lapselle, isän toiminnan vaikutuksia lapsen elämään sekä rohkaista isyyteen ja antaa positiivista palautetta.

  • Miten isänä asian koet?
  • Millainen on mielestäsi hyvä isä?
  • Millainen isä sinulla oli?
  • Millainen isä itse haluaisit olla?
  • Mistä asioista isänä olossa haaveilet? Mitkä asiat estävät vielä haaveiden toteutumisen? Mihin niistä voit itse vaikuttaa?

Erityisesti Isä

Vahvistaa päihteitä käyttävien isien osallisuutta ja kuntoutumista.
Lue lisää Erityisesti Isä -toiminnan sivuilta.

Sivut toimivat parhaiten Chrome- ja Firefox-selaimilla.